Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus on valtakunnallinen yhteistyön, tiedon ja osaamisen keskus. Tavoitteemme on auttaa kokonaisturvallisuuden toimijoita löytämään toisensa, jakamaan hyviä käytäntöjä sekä kehittämään ratkaisuja yhteiskunnan varautumisen ja kriisinkestävyyden vahvistamiseksi.​ Vahvistamme suomalaisen kokonaisturvallisuusmallin kansainvälistä tunnettuutta ja yhteistyötä.​

Osaamiskeskusta on valmistelu vuosina 2024-2026 Savonia-ammattikorkeakoulun ja Kuopion kaupungin yhteistyönä. Hanketta koordinoi Savonia-ammattikorkeakoulu. Kuopion osalta hanke on osa kaupungin ja valtion välistä innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen toteutusta.

Valmisteluhankkeessa luodaan vuosina 2024-2026 pohjaa pysyvälle toiminnalle, valtakunnalliselle palvelutarjonnalle ja kansainväliselle verkostoyhteistyölle. Savonia-ammattikorkeakoulu ja Kuopion kaupunki ovat hakeneet osaamiskeskuksen toiminnan käynnistämisvaiheeseen jatkohanketta vuosille 2027–2029.​

Miksi kokonaisturvallisuuden osaamiskeskusta tarvitaan?

Toimintaympäristömme on muuttunut voimakkaasti. Elämme globaalia monikriisien aikakautta. Kaupungeilla on uusia tarpeita omien alueidensa varautumisen kehittämisessä ja johtamisessa sekä globaaleihin turvallisuushaasteisiin vastaamisessa.

Myös yritysten kyky jatkaa toimintaansa häiriötilanteissa tulee taata. Lisäksi tarvitaan jatkuvaa kokonaisturvallisuuteen liittyvää tutkimusta ja kehittämistyötä, jotta yritykset pystyvät hyödyntämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia tehokkaasti.

Suomen valtio on myös nostanut kokonaisturvallisuuden aluekehitystavoitteiden keskeiseksi uudeksi teemaksi. Kokonaisturvallisuus on keskeinen teema tammikuussa 2025 Turvallisuuskomitean julkaisemassa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa. Tarve kokonaisturvallisuuden sekä huoltovarmuuden näkökulman sisällyttämisestä mm. aluekehitykseen sekä alueiden elinvoiman vahvistamiseen on selvä.

Meiltä puuttuu toimija, joka
  • kerää ja jakaa kokonaisturvallisuuden operatiivisen tason hyviä käytänteitä,
  • tuottaa kootusti kansallista tietopohjaa kokonaisturvallisuuden paikallisista ja alueellisista kehityshankkeista sekä käytännön ratkaisuista,
  • tukee ja palvelee viranomaisia heidän lakisääteisten kokonaisturvallisuuteen liittyvien tehtäviensä hoitamisessa,
  • verkottuu kansainvälisesti ja jakaa kokonaisturvallisuustietoutta suomalaisista käytännön toimintamalleista ja ratkaisuista.

Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus rakentuu vahvistamaan viranomaistyön vaikuttavuutta, tietopohjaa ja toimeenpanokykyä.

Valmistelun vaiheita / toukokuu 2026: