Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen valmisteluhanke on jalkautunut aktiivisesti ympäri Suomen kartoittamalla kokonaisturvallisuuteen liittyvää osaamista ja vahvuusalueita kattaen Yhteiskunnan turvallisuusstrategian kaikki seitsemän elintärkeää toimintoa ja niihin liittyvää 56 strategista toimintoa. Tietoa on tähän mennessä ehditty kerätä noin 200 eri toimijasta tai hankkeesta, mutta valtavasti on vielä osaamista ja osaajia kartoittamatta. Yleisenä ilmiönä voi todeta, että yhteistyön tekemisen meininki on erinomainen. Emme kilpaile, vaan teemme yhdessä työtä Oy Suomi Ab:n hyväksi.
Ennakoivaa työtä tulevaisuuden hyväksi

Olemme myös käynnistäneet yhteistyötä kokonaisturvallisuuteen liittyvien tulevaisuuspolkujen ja skenaariotyötä tekevien hankkeiden kanssa. Näistä mainittakoon Valtioneuvoston kanslian ohjaama, VTT:n ja Hankenin toteuttama Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ja tulevaisuuden trendit -hanke, jonka kanssa yhteistyössä toteutettiin alueellinen työpaja helmikuussa 2026.
Lisäksi olemme olleet vahvasti mukana Sitran, Helsingin yliopiston ja sisäministeriön vetämässä Yhteiskunnan turvallisuuden tulevaisuusfoorumissa, jossa teemaa on pohdittu seuraavien ”linssien” läpi: henkinen kriisinkestävyys, kestävät informaatioympäristöt ja instituutiot luottamuksen kannattelijoina. Tämän työn tuloksena on syntynyt viisi erilaista tulevaisuusskenaariota sekä suosituksia yhteiskunnan turvallisuuden vahvistamiseksi. Sitra julkaisee skenaariot ja suositukset huhtikuussa 2026.
Suomalaisia ratkaisuja maailmalle
Erittäin merkittävä yhteistyöfoorumi on myös ulkoministeriön vienninedistämisen suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikan koollekutsuma Team Finland -yhteistyökumppanien muodostama verkosto. Verkoston tavoitteena on muodostaa kotimaisen tarjoaman kartoittamiseksi kokonaisturvallisuuden toimialaryhmä ulkomaan verkoston käyttöön sekä parhaiden suomalaisten ratkaisujen viemiseksi maailmalle hyvinä vientituotteina ja -palveluina. Toimialaryhmä käynnisti toimintansa ulkoministeriössä 25.2.2026. Mukana oli lähes 30 toimijaa, myös Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen valmisteluhanke. Toimialaryhmän puheenjohtajana toimii Harri Mäki-Reinikka. Rinnakkaispuheenjohtajana aloittaa EK:n edustaja. EK esitteli myös tilaisuudessa Finnish Resilience Centerin, joka muun muassa kokoaa yhteen huoltovarmuuden kannalta relevantteja vientiyrityksiä ja on vahvasti mukana järjestämässä ja toteuttamassa kansainvälisten vieraiden vierailuohjelmia. Toimialaryhmän käytännön työskentely lähtee liikkeelle toimintasuunnitelman laatimisesta sekä kokonaisturvallisuuden kotimaisen, ajantasaisen tarjoaman kartoittamisesta ulkomaan verkoston käyttöön.
